Karhu-Kissat

Pressan Blogi

[1-15] [16-25]
Karhu-Kissa -kasvatti Niklas Grönlund pelasi viime viikonloppuna itsensä Pohjola-leirin päätteeksi 40 pelaajan maajoukkuerinkiin.
Raisu lumous (23.11.2016)
Innostunut lapsi on häikäisevä näky. Se valo ja riemu, mikä ilostuneesta lapsesta kumpuaa ja säteilee ympäristöön on aina yhtä valloittava.
Taitava pelaaja (29.8.2016)
Kylläpä on huikean taitava juniorijääkiekonpelaaja, oletko samaa mieltä? Tähän kysymykseen saan vastata melkein joka päivä. Yleensä kyseisen pelaajan, jota kysymys koskee, on vähän fyysisempi ja sitä kautta nopeampi kuin muut saman ikäiset lapset.
Tällä viikolla on saatu kuulla, että urheilu on kallista - varsinkin jääkiekko. Maksimisummiin on helppo päästä, niistä saa myös uutisia. Liikkuminen ja urheiluseuran jäsenyys on elinikäinen matka fyysisesti ja henkisesti. Esimerkkinä käynee C-ak-juniorijoukkueemme isän kirjoitus, olkaa hyvä:
Jääkiekon finaalipelit imevät tällä hetkellä kaiken mahdollisen mediahuomion kiekkomaailmassa. Ruohonjuuritasolla on myös täysi kuhina päällä. Juniorikentässä tapahtuu - kevät on monelle nuorelle myös try outien aikaa, jännittäviä hetkiä. Oheinen palaute (käsittelemätön) antaa minulle henkilökohtaisesti uskoa, se antaa kaikille meille seuratyöntekijöille voimaa arkeen - hyvän opettamisen perusteista, vaatimustason ylläpitämisestä ja välittämisen merkityksestä.
Elämän peli (21.12.2012)
Urheilun suuruus perustuu tarinoihin, koskettaviin satuihin jotka ovat täynnä tunnetta. Tällä viikolla saimme lukea Barcelonan valmentaja Tito Vilanovan uusiutuneesta syövästä.
I Have a Budget! (2.12.2012)
Tänään sunnuntaina saimme lukea paikallislehti Helsingin Sanomista, että kiekkoilemalla voi tienata huikean palkkapussin. Parhaat pelaajat nostavat kahden sadan tuhannen vuosipalkkaa, huiput yli kolme sataa vuodessa.
Jäätävä polte (7.10.2012)
Lätkä on mainio peli. Jos lätkässä tai urheilussa ylipäätään haluaa huipulle, sen eteen on tehtävä töitä, todella paljon töitä.
Jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovichin tuntevat kaikki. Oli kuitenkin todella lähellä, että hänet olisi tuntenut ainoastaan Malmön poliisi ja vankilaviranomainen.
Suomen Jääkiekkoliitto on suomalaisten lajiliittojen kuningas. Lajia pelataan Hangosta Ivaloon, lätkää seurataan mediassa, katsomot täyttyvät, Suomi on lajin hallitseva maailmanmestari, jääkiekko on suurin ja kaunein – mutta jokin on vialla.
Idols (13.2.2012)
Viime viikko oli klassikoiden aikaa. Ensin HIFK ja Jokerit kohtasivat Olympiastadionilla, jonka jälkeen samalla areenalla ottelivat Suomi ja Venäjä. Karhu-Kissojen miehet järjestivät viikonloppuna myös oman talviklassikkonsa Käpylän urheilupuistossa: uusi ulkoilmatapahtuma syntyi Messukeskuksen varjoon.
No niin, se on taas se aika vuodesta kun kaikki kiittää ja pokkaa. Myös anteeksi on hyvä sana, siinä on voimaa – kokeilkaa, vielä ehtii ennen aattoa.
Työssäoppiminen (20.11.2011)
Valelääkäri on joutunut viime aikoina koville. Syystäkin, kun lähtee hoitamaan sairaita ihmisiä ilman ammattitaitoa. Kova on pokka valelääkärillä, joka ei ole käynyt kouluja, mutta uskaltaa olla pelastamassa ihmishenkiä. Vai onko valelääkäri oppinut työssään ilman opiskelua sellaiset taidot, jotta uskaltaa leikkiä Jumalaa?
Litmanen on paras! (31.10.2011)
Kävin katsomassa viikonloppuna HJK:n viimeistä kotimatsia Hakaa vastaan. 40-vuotias suomifutiksen legenda Jari Litmanen säväytti: viidestä maalista kolme maalinjohtanutta syöttöä ja avausmaalin rakentaminen toiselle paljon nähneelle Aki Riihilahdelle.
Suomessahan ei ole totuttu nousemaan mitään vastaan, ainakaan kovin väkevästi. Jos verot nousevat, niin ne nousevat, jos bensa kallistuu, niin se kallistuu – eihän sille mitään voi - eihän?
RSS ATOM