Karhu-Kissat
 

Rapiat kuusikymmentä vuotta Karhu-Kissoja

Terveiset juniorikissoille:

"Usko itseesi! Kun treenaa sinnikkäästi, niin kehittyy, ja hyvällä tuurilla voi päästä vielä pitkällekin.”

"Mutta peli-ilo pitää säilyä. Anna mennä rennosti vaan.”

Näin tiivistivät kannustuksensa nykyisille Karhu-Kissojen juniorijoukkueille Kaarelaan saapuneet Karhu-Kissojen kiekkolegendat Juhani Laine ja Pentti Koivumäki, jotka seurasivat lehteriltä jääharjoituksia uteliaan tarkkavaisin mielin. Heillä molemmilla on kiekkoilua ja Karhu-Kissoja takanaan jo yli 60 vuotta. ”En ihan tarkkaan muista vuotta, mutta liityin Karhu-Kissoihin joskus -50 -luvulla. Hesperian kenttä oli kaupungin ykkösjää ja Karhu-Kissojen hallinnoima ja ylläpitämä. Joulun pyhien aikaan kentällä järjestettiin Karhu-Kissojen jääkiekkoleiri, jota veti tuohon aikaan maajoukkueessakin pelannut Kissojen ykköstähti ”Atomi-Olli” Pulkkanen.”, kertoilee Laine. Leirin erityispiirteenä oli vielä se, että leirin aikana kykyjen etsijät kartoittivat sopivia pelaajia, joista sitten muodostettiin Karhu-Kissojen C-joukkue. Tuosta leiristä alkoikin Laineen taival jääkiekon parissa.

Sen lisäksi, että joukkuepelaaminen aloitettiin vasta C-juniori-ikäisenä Laine ja Koivumäki miettivät, miten jääkiekon harrastaminen on vuosien varrella muuttunut, ja kuinka harjoitusten ja otteluiden lisääntynyt määrä on vaikuttanut lajin kehittymiseen valtavasti. Tuon aikaiset varusteet olivat myös hyvin vaatimattomia; jonkinlaiset ”Mikki Hiiri” -housut, säärisuojat ja hanskat. 

”Nykyiset juniorijoukkueet pelaavat ehkä muutamassa kaudessa saman verran kuin olen itse pelannut oman aktiivipelaamisen aikana. Kun osallistuvia joukkueita oli neljä Helsingistä, kolme Tampereelta, kaksi Turusta sekä Raumalta ja Porista, ja sarja oli vain kaksinkertainen, niin siinä ne meidän kauden pelit sitten oli.”, laskeskelee Koivumäki. ”Kyllähän pelien vähäinen määrä harmittikin, koska aina teki mieli pelata”, lataa Laine perään. 

Yksi pelaamiseen vaikuttanut merkittävä tekijä oli myös sääolosuhteet. Ensimmäinen, Helsingin jäähalli valmistui 1966, ja siihen asti harjoiteltiin ja pelattiin Hesperian kentän ulkojäällä. Juniorijoukkueiden harjoitukset alkoivat usein kentän kolaamisella. Lunta oli joskus paljonkin. Toisaalta kevätpuolella aurinko jo lämmitti voimakkaasti kenttää, niin että auringonpuoleisella reunalla jää saattoi jo luistimen alla pettääkin.


Aktiivisuus ei lopu, se muuttaa muotoaan

”Maalin edessä Pentti oli vikkelä ja maila nopea, taskussa on myös Suomen sarjassa Kissojen maalipörssin voitto, kun taas Jussi on isokokoinen ja hänellä on voimaa, pärjäsi puolustajana oikein mainiosti”, luonnehtivat puolustuksessa pelannut Laine ja hyökkääjä Koivumäki toisiaan. Vaikka meriittejä ja onnistumisia on aktiiviaikoina tullutkin, pitävät he parhaimpina saavutuksina jääkiekon kautta saatuja, läpi elämänkin jatkuneita ystävyyssuhteita sekä ylipäätään liikuntaa, joka on auttanut pitämään kuntoa yllä. ”Pukukoppikultturi, jutut ja vitsit ovat näin vanhemmiten yhä merkityksellisempiä, koska itse pelaamisesta ei ole niin paljoa enää puhuttavaa,” vitsailee Laine.
Sen sijaan kysymykseen ”milloin jääkiekkoilu ja pelaaminen päättyivät” ei löydy vastausta. Pelaaminen kun jatkuu edelleen. Laine on tyytyväinen viimeisestä voitetusta +70 -turnauksesta, ja erityisesti siitä, että voitto tuli myös tamperelaisista, ”suosikkivastustajista” jo vuosien takaa. Koivumäki puolestaan kertoo käyvänsä yhä pari kertaa viikossa pelaamassa Paloheinässä ja Oulunkylässä 70-vuotiaiden pelivuorolla. ”Jäälaji on vaihtunut ”maltillisempaan” kaukalopalloon ja 70 vuotta on siis osallistumisen alaikäraja”, täsmentää Koivumäki. 

Kun Karhu-Kissojen joulukuista seurapäivää ja turnausta lähdettiin suunnittelemaan, oli ensimmäinen vapaaehtoinen talkootöihin ilmoittautunut, kukapa muukaan kuin Juhani Laine.