Karhu-Kissat
 

Unto Wiitala on kuollut

Kissalegenda laskettiin haudan lepoon 5.2.2019

Suomen maajoukkueen maalivahtina, erotuomarina ja erotuomarikouluttajana tunnettu Unto Wiitala kuoli 16. tammikuuta. Tiistaina haudan lepoon laskettu Wiitala oli kuollessaan 93-vuotias. Unto Wiitala kasvoi jääkiekkoilijaksi Helsingissä ja tuli tunnetuksi erinomaisena maalivahtina. Hänet muistetaan erityisesti aktiivisen mailapelaamisen edelläkävijänä.


Karhu-Kissojen legendaarinen maalivahti Unto Wiitala pelasi Karhu-Kissojen edustusjoukkueessa jo 13-vuotiaana (!) ja oli huikeiden saavutustensa avulla siirtyä vuonna 1955 NHL:ään huippuseura Detroit Red Wingsin maalinsuulle.

Unto Wiitalaa voidaan hyvällä syyllä kutsua Mr. Karhu-Kissaksi. Niin legendaarisen uran hän pelasi Karhu-Kissojen maalilla. Wiitala oli todella uskollinen Karhu-Kissoille. Kun hän pelasi vuonna 1939 ensimmäisen ottelunsa Kissojen edustusjoukkueessa, jatkui hänen uransa Karhu-Kissojen veräjän suulla aina kauteen 1957.

Unto Wiitala kuului myös Suomen maajoukkueen tukipilareihin. Hän edusti Suomea vuonna 1952, kun Leijonat osallistuivat ensimmäisiin talviolympialaisiin. Tämän lisäksi Wiitala torjui Suomen A-maajoukkueen maalilla viisissä MM-kisoissa.

Unto Wiitala kuului myös Suomen maajoukkueen tukipilareihin. Hän edusti Suomea vuonna 1952, kun Leijonat osallistui ensimmäisiin talviolympialaisiin. Tämän lisäksi Wiitala torjui Suomen A-maajoukkueen maalilla viisissä MM-kisoissa.

Wiitalan maagiset otteet oli toki huomattu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Jo Baselissa 13-vuotiaana aikuisten MM-kisoissa torjunut Wiitala oli tuolloin jääkiekkoilevan uutismaailman ykköspuheenaihe. Ei siis ollut mikään ihme, että myös rapakon takainen jääkiekon satumaa – NHL –oli pannut merkille Wiitalan torjuntataidot.

”Detroit Red Wingsin päävalmentaja Jimmy Skinner oli nähnyt minut pelaamassa vuoden 1954 Tukholman MM-kisoissa. Sovimme, että hän tulisi tapaamaan minua Helsinkiin. Jotain Skinnerin sinnikkyydestä kertoi se, että hän ei käynyt luonani vain kerran, vaan hän yritti houkutella minua Detroitiin kolmella eri Helsingin reissullaan”, Wiitala muistaa.

Wiitala teki kuitenkin päätöksen jäädä Suomeen.

”Sen verran isänmaallinen olin, että mikäli olisin siirtynyt ammattilaiseksi Detroitiin, olisin menettänyt amatöörioikeuteni ja en olisi voinut enää pelata maajoukkueessa.”

Näin jälkeenpäin voi tietysti jossitella monellakin asialla tämän jutun suhteen. Jimmy Skinner kauden lupasi 1954 minulle pelipaikan Red Wingsin pelaavassa kokoonpanossa Detroit oli tuolloin piinkova joukkue, sillä kauden 1955 Detroit Red Wings voitti NHL:n mestaruuden, Stanley Cupin.

Pistettyään maalivahdin tamineet lopullisesti naulakkoon vuonna 1959, jatkoi Wiitala jääkiekkoa menestyksekkäästi erotuomarina. Niin kotimassa kuin ulkomaillakin.

Wiitala nousi erotuomarieliittiin varsin nopeasti. Urallaan hän tuomaroi kaksissa olympialaisissa ja kolmissa MM-kisoissa. Vuonna 2003 Unto Wiitala valittiin oikeutetusti Kansainväliseen Jääkiekon Hall of Fameen. Vuonna 1985 Wiitala aateloitiin Suomessa Jääkiekkoleijonaksi (numero 17).

Unto Wiitalan nimi tulee julkisuudessa esille joka kevät, kun SM-liigan parhaalle erotuomarille luovutetaan vuosittain Unto Wiitala palkinto.