Urheiluseuratoimijoita huolestuttaa hallituksen kaavailemat veronkorotukset
Karhu-Kissat on mukana Olympiakomitean koordinoimassa seuratoiminnan vaikuttajaryhmässä, jonka tavoitteena on edistää urheiluseurojen elinvoimaa ja tuoda urheiluseurojen ääntä esille yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Hallitus linjaa toimiaan julkisen talouden sopeuttamiseksi huhtikuun kehysriihessä. Kaavailussa on liikuntapalveluiden arvonlisäveron nostaminen 10 prosentista 14 prosenttiin vuonna 2025. Urheiluseuratoimijat ovat erittäin huolissaan veronkorotuksesta, joka iskee pahasti seurojen toimintaan ja uhkaa nostaa harrastamisen hintaa.
alv-korotus vahingoittaisi seuratoimintaa ja nostaisi harrastamisen hintaa; liikkumattomuuden kustannukset lankeavat lopulta yhteiskunnalle
Huolen liikuntapalveluiden alv-korotuksesta jakaa myös valtaosa suomalaisista (Kantar Publicin kysely). Enemmistö suomalaisista näkee, että alv-korotus vähentäisi liikunnan harrastamista Suomessa.
– Harrastaminen seuroissa vähenee kustannusten nousun myötä. Verokannan suunniteltu nosto on myös täysin ristiriidassa liikkumattomuudesta johtuvien haasteiden ratkaisemisessa. Urheiluseuroilla ja niiden vapaaehtoistoiminnalla sekä liikunta-alan yrittäjillä on asiassa erittäin keskeinen ongelmanratkaisijan rooli. Olemme kansanterveyden ja hyvinvoinnin yhteisellä asialla, joiden edistämistä pitää päinvastoin kaikin keinoin tukea eikä tietoisesti hankaloittaa. Kehityssuunta on tältä osin pelottava, toteaa Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry:n toiminnanjohtaja Timo Reunanen.
Veroselvitykset tulisi toteuttaa mahdollisimman pian ja samalla luopua arvonlisäveron nostamisesta, korostaa Olympiakomitean seuratoiminnanjohtaja Jaana Tulla.