Helsingin vanhin jääkiekkoseura Karhu-Kissat
juhlistaa tänä vuonna 75-vuotista taivaltaan

Kun urheiluseuralla on ikää kunnioitettavat 75 vuotta, mahtuu sen historiaan huima määrä legendaarisia tarinoita.

Ja etenkin kun kyseessä on Helsingin vanhin jääkiekkoseura Karhu-Kissat, on sen historia mielenkiintoisempaa luettavaa kuin monet huikeisiin myyntimenestyksiin yltäneet bestsellerit.

Vai mitä sanotte seuraavista Karhu-Kissojen historian lehdiltä löytyvistä mielenkiintoisista tiedonjyvistä?

• Alun perin Karhu-Kissojen nimeksi oli vähällä tulla ”Helsingin Savun Syöjät”.
• Karhu-Kissojen legendaarinen maalivahti Unto Wiitala pelasi Karhu-Kissojen edustusjoukkueessa jo 13-vuotiaana (!) ja oli huikeiden saavutustensa avulla siirtyä vuonna 1955 NHL:ään huippuseura Detroit Red Wingsin maalinsuulle.
• 1989 Karhu-Kissat sparrasi Heinolassa Neuvostoliiton megatähdistä koostunutta jääkiekon A-maajoukkuetta vastaan.
• Eikä Hollywood jäänyt osattomaksi Karhu-Kissoista. Vuonna 1967 Helsingin Jäähallissa kuvattiin Michael Cainen tähdittämä elokuva ”Miljoonan dollarin aivot”. Karhu-Kissat pääsi filmiin lavastamalla jäälle joukkotappelun.

Siis ei mikään ihan tavallinen 75-vuotias jääkiekkoseura. Ja luvata voi, että jatko stadilaisen Karhu-Kissojen taival tulevaisuudessa on vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen ja tapahtumarikas.

Jääkiekkoa on Suomessa pelattu jonkinlaisessa muodossa jo 1900-luvun alussa. Historian lehdiltä löytyy tiedonjyvä, että Helsingfors Skridskoklubbenin radalla jääkiekon kaltaista peliä. Laji kehittyi niin, että ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruuden voitti 1928 Viipurin Reipas kukistamalla finaalissa Kiffenin maalein 5-1.

Karhu-Kissat perustettiin syksyllä 1938. Seuran synty ei suinkaan ollut helppo. Itse asiassa Karhu-kissat syntyi joukosta nuoria, jotka olivat pelanneet jääkiekkoa HJK:n riveissä junioripelejä, mutta eivät mahtuneet syystä tai toisesta HJK:n ykkösjoukkueeseen. Niinpä he päättivät päätti irtautua Klubista ja perustaa oman joukkueen. Mutta yksin nuorten suuri innostus ei tähän riittänyt.  Uusi joukkue tarvitsi rahoittajan. Tällainen oli helsinkiläinen liikemies Otto Wuorio.

Kun perustetaan uusi urheiluseura, pitää sille totta kai keksiä myös luonnollisesti nimi. Mitä iskevämpi, tai erikoisempi, sen parempi. Otto Wuoriolla oli seuran nimeen oma painava ehtonsa. Hän halusi, että seura perustetaan välittömästi, kun poikansa Olavi lopettaa tupakanpolton. Jääkiekon emämaassa Kanadassa oli eksoottisia jääkiekon seurojen nimiä, ja sieltä Otto Wuorio sai idean seuran nimeksi. Kanadassa ”Trail Smoke Eaters” (Savun Syöjät), oli menestynyt joukkue. Tämä nimi sai myös poikien keskuudessa kannatusta, mutta juuri ennen nimen vahvistusta Otto Wuorio ymmärsi, että nimi saattaa sittenkin aiheuttaa päinvastaisen vaikutuksen eli houkuttaa tupakanpolttoon. Kanadasta Karhu-Kissojen lopullinen nimi kuitenkin tuli. ”The Bear Cats” oli voittanut Kanadalle kolme maailmanmestaruutta. Toiminnan miehenä Otto Wuorio pisti toimeksi, ja sai Kanadasta asianmukaisen luvan nimen käytölle. Virallinen puoli hoidettiin kuntoon 19. lokakuuta 1938, jolloin seuran perustavassa kokouksessa viralliseksi nimeksi tuli Karhu-Kissat. Stadin ensimmäinen jääkiekon erikoisseura oli nähnyt päivänvalon.

Kun seura oli perustettu, oli innostus eri saroilla valtava. Heti aluksi oli päivänselvää, että Karhu-Kissojen paitojen väri oli viininpunainen. Eli suora kopio alkuperäisiltä Karhu-Kissoilta Kanadasta. Paidat kudottiin käsipelillä villalangasta, sillä pelattiinhan pelejä hyvin usein yli 20 asteen pakkasissa. Ensimmäisessä setissä oli 16 viininpunaista paitaa kenttäpelaajille sekä kaksi sinistä paitaa maalivahdeille. Pienenä yksityiskohtana oli se, että kummankin maalivahdin pelinumero oli 0. Kypäriä ei tuohon aikaan ollut, vaan pelaajille kudottiin valkoiset pipot. Pelihousuissa oli suojuksina aluksi fiberpahvin suikaleita, jotka oli otettumatkalaukuista. Mailat olivat tuossa vaiheessa melkoinen menoerä. Jokainen pelaaja hankki mailansa itse. Pääasiassa Karhu-Kissat pelasivat CCM:n hikkoripuusta valmistetuilla mailoilla, jotka saattoivat maksaa jopa 180 markkaa. Luistimet tuotiin mailojen tavoin myös Kanadasta. Tavallisesti ostettiin pelkästään terät, ja niihin tehtiin jokaiselle kengät omat mallin mukaan. Kunnon ruostumattomasta teräksestä valmistetut terät saattoivat maksaa jopa 500 markkaa. Se oli todella huima summa, kun vertailun vuoksi kaupassa harjoittelijan (joita Kissojen pelaajat yleensä olivat) palkka oli kolme (!) markkaa tunnilta. Kallista oli lätkän harrastaminen jo 80 vuotta sitten…

Ensimmäinen pelikausi

Kun kaikista seuran perustamisen koukeroista oli selvitty, päästiin itse asiaan eli pelaamaan. Karhu-Kissat pääsi suoraan pelaamaan ns. ”Valtakunnansarjaan”, jonka Helsingin lohkon Karhu-Kissat voitti. Mestaruussarjakarsinnoissa keväällä 1939 tappio (0-4) tuli kuitenkin TPS:lle ja TBK:ta vastaan pelattiin 2-2 –tasapeli. Näin nousu pääsarjaan tässä vaiheessa jäi kuitenkin haaveeksi.

Karhu-Kissojen 19-vuotiaan maalivahdin Lasse Blomin otteet kuitenkin huomioitiin niin, että hänet valittiin Suomen ensimmäiseen MM-kisajoukkueeseen, joka matkusti pelaamaan historiallisia kisoja Baseliin Sveitsiin. Vaikka Karhu-Kissojen maalivahtien pelinumerot olivat kotimaisissa sarjapeleissä numeroita 0, olivat he kentällä täysiä kymppejä. Karhu-Kissat pelasi sarjapelejä MM-kisojen aikanakin. Mainittakoon, että Lasse Blomin torjuessa kiekkoja Baselissa, pelasi Karhu-Kissojen maalilla kolmen pelin verran todellinen maalivahtilegenda Unto Wiitala. Ja ikää nuorukaisella oli tuolloin mahtavat 13 vuotta! Unto Wiitalaa voidaan hyvällä syyllä kutsua Mr. Karhu-Kissaksi. Niin legendaarisen uran hän pelasi Karhu-Kissojen maalilla.

Wiitala aloitti uransa HJK:ssa. Klubin touhut eivät kuitenkaan miellyttäneet Wiitalaa.
– Minua rassasi todella paljon muun muassa se, että jouduin seurassa maksamaan vuokraa peliasujen käytöstä, muisteli Unto Wiitala uransa alkuaikoja.
– Samoin meitä nuorempia pelaajia suorastaan sumutettiin. Kun HJK voitti piirinmestaruuden, ei meille paljon pelanneille nuorille annettu mitaleita lainkaan.
Ei siis ihme, että monet lahjakkaat HJK:n nuoret pelaajat Unto Wiitalan johdolla perustivat monien vaiheiden jälkeen Karhu-Kissat. Wiitala oli todella uskollinen Karhu-Kissoille. Kun hän pelasi vuonna 1939 ensimmäisen ottelunsa Kissojen edustusjoukkueessa, jatkui hänen uransa Karhu-Kissojen veräjän suulla aina kauteen 1957. Tämän jälkeen hän kiekkoili vielä kaksi kautta Hämeenlinnan Tarmossa. Kaikkiaan hän pelasi Karhu-Kissoissa 94 ottelua (76 SM-sarjassa). Pitkän uransa aikana Wiitala ei saavuttanut yhtään SM-sarjamestaruutta, mutta Kissojen kanssa hankitut yksi SM-hopea ja SM-pronssi löytyvät ”Unskin” mittavasta palkintokaapista. Kultaa Wiitala kaivoi Karhu-Kissojen kanssa sen sijaan valmentajana. Vuonna 1954 Unto Wiitala valmensi Karhu-Kissojen A-juniorit Suomen mestareiksi.

Unto Wiitala kuului myös Suomen maajoukkueen tukipilareihin. Hän edusti Suomea vuonna 1952, kun Leijonat osallistuivat ensimmäisiin talviolympialaisiin. Tämän lisäksi Wiitala torjui Suomen  A-maajoukkueen maalilla viisissä MM-kisoissa.
Wiitalan maagiset otteet oli toki huomattu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Jo Baselissa 13-vuotiaana aikuisten MM-kisoissa torjunut Wiitala oli tuolloin jääkiekkoilevan uutismaailman ykköspuheenaihe.

Ei siis ollut mikään ihme, että myös rapakon takainen jääkiekon satumaa – NHL –oli pannut merkille Wiitalan torjuntataidot.
– Detroit Red Wingsin päävalmentaja Jimmy Skinner oli nähnyt minut pelaamassa vuoden 1954 Tukholman MM-kisoissa. Sovimme, että hän tulisi tapaamaan minua Helsinkiin. Jotain Skinnerin sinnikkyydestä kertoi se, että hän ei käynyt luonani vain kerran, vaan hän yritti houkutella minua Detroitiin kolmella eri Helsingin reissullaan. Wiitala teki kuitenkin päätöksen jäädä Suomeen.
– Sen verran isänmaallinen olin, että mikäli olisin siirtynyt ammattilaiseksi Detroitiin, olisin menettänyt amatöörioikeuteni ja en olisi voinut enää pelata maajoukkueessa.
– Näin jälkeenpäin voi tietysti jossitella monellakin asialla tämän jutun suhteen. Jimmy Skinner kauden lupasi 1954 minulle pelipaikan Red Wingsin pelaavassa kokoonpanossa Detroit oli tuolloin piinkova joukkue, sillä kauden 1955 Detroit Red Wings voitti NHL:n mestaruuden, Stanley Cupin.

Pistettyään maalivahdin tamineet lopullisesti naulakkoon vuonna 1959, jatkoi Wiitala jääkiekkoa menestyksekkäästi erotuomarina. Niin kotimassa kuin ulkomaillakin. Wiitala nousi erotuomarieliittin varsin nopeasti. Urallaan hän tuomaroi kaksissa olympialaisissa ja kolmissa MM-kisoissa.

Vuonna 2003 Unto Wiitala valittiin oikeutetusti Kansainväliseen Jääkiekon Hall of Fameen. Vuonna 1985 Wiitala aateloitiin Suomessa Jääkiekkoleijonaksi numero 17. Unto Wiitalan nimi tulee julkisuudessa esille joka kevät, kun SM-liigan parhaalle erotuomarille luovutetaan vuosittain Unto Wiitala -palkinto.

1950-luku oli Karhu-Kissoille menestyksekkäin

Sodan jälkeen aika oli niin Suomen kuin Karhu-Kissojen toiminnassa jälleenrakennuksen aikaa. Karhu-Kissojen ykkösjoukkue teki jatkuvaa hissiliikettä Mestaruussarjan ja Suomi-sarjan välillä. Kissat kiekkoili pääsarjassa vuosina 1947 ja 1949, kunnes keväällä 1950 tapahtunut nousu osoittautui pysyvämmäksi.
Vuonna 1947 Karhu-Kissat pelasi historiansa ensimmäisen kansainvälisen ottelunsa; näihin aikoihin Kissojen kotikentäksi vakiintuneen Hesperian kentällä ruotsalainen Södertälje IF oli tyly isäntä voittamalla Kissat tylysti 10-0!

Kauden 1950 päätteeksi Kissat voitti Suomensarjan häviämättä otteluakaan. Tämän jälkeen Karhu-Kissat pelasi Mestaruussarjassa seitsemän kautta peräkkäin. Ennen kautta 1950-51 Karhu-Kissojen uutta ilmettä pohdittiin muun muassa Helsingin Sanomissa (1/1951):
”Kaikkien ihmeeksi oli Kissat nyt kuin uudesti syntynyt. Vuosi sitten seura sai erinomaisen kiekkofilmin NY Rangersin ja Boston Bruinsin täysipitkästä ottelusta. Nyt pojat kokeilivat suuremmassa mittakaavassa siinä esiintyvää bostonilaisten patenttimiesvartiointia, ja onnistuivat siinä niin hyvin, että näyttivät itsekin hämmästyvän.”

Kissat pelasi kauden aikana jatkossakin kanadalaiskiekkoa, ja seuraa kutsuttiinkin jonkin aikaa Bruinseiksi. Karhu-Kissojen Mestaruussarjakausi meni kuitenkin tiukoille, sillä sarjapaikka varmistui vasta viimeisessä ottelussa.

Seuraavat kaudet menivät jo paremmin; sekä 1952 että 1953 Kissat saavuttivat lohkon neljännen sijan. Vuonna 1950 perustettu seuralehti ”Kissankäpälä” totesi enteellisesti keväällä 1953:
”Ensi talvea voidaan odottaa valoisin toivein. Meillä on runsaasti hyvää raaka-ainetta, josta oikealla treenauksella voidaan kehittää kova porukka, jolla on mahdollisuuksia taistella Mestaruussarjan kärkipaikoista.”

Ja oikeassa lehti oli. Kausi sujui erinomaisesti ja Kissat voitti sarjassa muun muassa Hämeen suurseurat Ilveksen ja Tarmon. Kauden päätteeksi Kissat selviytyi mestaruusotteluun TBK:ta vastaan. Vaikka Kissat hävisi molemmat pelit maalein 0-4, oli keväällä 1954 saavutetut SM-hopeamitalit Karhu-Kissojen edustusjoukkueen historian paras saavutus.

Seuraavaan kauteen odotukset olivat tietysti kovat, mutta surkea alkukausi (kolme tappiota) aiheutti sen, ettei hyvin mennyt loppukausikaan nostanut Kissoja pronssia paremmaksi.

Koko Karhu-Kissojen tulevaisuuden kannalta vuoden 1956 suurlakko koitui ihmeellisellä tavalla melkoiseksi takaiskuksi. Suurlakon aikana Kissojen vieraana oli ruotsalainen Huddinge IF, joka joutui jäämään koko suurlakon ajaksi Helsinkiin; ja vieläpä Kissojen kustannuksella. Samoin lakon aikana jäi saamatta lipputuloja Hesperian kentältä. Kuukauden lakon aikana Karhu-Kissojen yli puolen vuosikymmenen suunnitelmallinen taloudellinen työ romahti ja se näkyi koko seuran toiminnassa koko 1950-luvun loppuun asti.

Keväällä 1957 Kissat putosi Suomen sarjaan ja tilanne oli kaikin puolin niin vakava, että tosissaan puhuttiin koko seuran toiminnan lopettamisesta.

Vauhtia maakuntasarjastaja B-junioreiden SM-kultaa!

Karhu-Kissat jatkoi toimintaansa ja oli vielä 1958 nousu pääsarjaan oli lähellä. Kissat selvisi karsintasarjaan, mutta tappio viimeisessä ottelussa tiesi sitä, että Rauman Lukko otti niukasti Mestaruussarjapaikan Karhu-Kissojen nenän edestä.
Tämän jälkeen alkoi Karhu-Kissojen alamäki, joka päättyi keväällä 1965 katastrofaaliseen putoamiseen maakuntasarjaan. Visiitti oli vain vuoden mittainen ja kauden 1971 päätteeksi Kissat nousi Mestaruussarjaan.

Mestaruussarjaan Karhu-Kissat hankki nimekkäitä vahvistuksia; muun muassa maajoulekalustoon kuuluneet Lauri Monosen, Seppo Revon ja Hannu Kapasen.
Pääkaupungissa kilpailu oli todella kova, silla samaan aikaan Mestaruussarjassa pelasivat HIFK, HJK ja Jokerit. Huolimatta nimivahvasta joukkueesta Kissat putosi kauden päätteeksi sarjasta.

Kova taloudellinen taisto aiheutti melkoisia asioita. Karhu-kissat ryhtyi yhteistyöhön HJK:n kanssa. Fuusio synnytti joukkueen, joka pelasi Mestaruussarjaa HJK:n nimellä, mutta tutussa Karhu-kissojen paidassa. Kissat kiekkoili vanhalla nimellään Suomen sarjaa.

Pelillinen alamäki johti siihen, että tuolloin perustetussa I-divisioonassa pelaaminen todettiin 1974 Karhu-Kissoissa taloudellisesti erittäin raskaaksi. Niinpä seura luopui divaripaikastaan ja aloitti kauden 1975–1976 maakuntasarjassa.

Kun Kissat aloitti Nelosessa, asetettiin heti tavoite nousu takaisin I-divisioonaan. Kaudet 1977–1984 Kissat pelasi vaihtelevalla menestyksellä II-divisioonassa. Keväällä 1984 Kissat  voitti II divisioonan noususarjan ja seura nousi ensimmäisen kerran I divisioonaan.Kevääseen 1995 saakka Kissat pelasi I divisioonassa (viimeinen kausi Fazer-liigan nimellä).

Kissojen taloudellinen tilanne ajautui niin pahaksi, että se jätti kevään 1995 pelit pelaamatta ja seuraavan kauden Kissat aloitti II divisioonassa.
Edustusjoukkueen ”alasajo” päättyi kauteen 2000–2001, jolloin Kissat pelasi II divisioonassa sijoittuen alkusarjassa neljänneksi.

Jos edustusjoukkueen pelit olivat vuoristorataa, Karhu-Kissojen juniorit niittivät puolestaan melkoista mainetta. Kaikki kiteytyi kevääseen 1987, jolloin Karhu-Kissojen B-juniorit voittivat B-junioreiden Suomen mestaruuden. Valmentaja Raimo Myyryläisen valmentama joukkue oli vuosien työn aikana hioutunut kultaiseksi timantiksi.

Keväällä 1987 Pirkkolassa käytiin historiallinen finaalisarja. Karhu-Kissojen finaalivastustaja oli Jokerit. Ja millainen finaalisarja olikaan: Kissat veivät ensimmäisen taiston 4–3, Jokerit toisen 5–3. Mestaruuden Kissat ratkaisi kolmannessa ottelussa 3–2 (jatkoaikamaalilla.)

Kissojen junioreiden menestystä tuki seuran A-juniorit, jotka nousivat keväällä 1985 SM-sarjaan.
Kissojen edustusjoukkue saatiin myös nousuun, kun omia junioreita nostettiin I divisioonajoukkueeseen.
Myös erinomaisia pelimanneja tuli Kissoihin. Heistä tehotykkinä hääri Jari Korpisalo, joka tehtaili Kissojen I divisioonakaudella1988–1989 kaikkiaan 43 otteluissa tehot 28+42=70. Mainittakoon, että Korpisalo jätti tuolla kaudella taakseen muuan Teemu Selänteen, joka takoi 35 pelissä Jokereissa tehot 36+33=69.

Punakoneen sparrarina ja jopa filmitähtinä

Kesällä 1989 Kissat pelasi historiansa ylivoimaisesti kovimman kansainvälisen ottelunsa, kun 12. elokuuta Heinolassa vastaan asettui Neuvostoliiton A-maajoukkue. Heinolassa leireillyt Neuvostoliitto oli ennen Kissoja voittanut KalPan 7–2, SaiPan 10–2 ja HIFK:n 5–0. Neuvostoliiton joukkueessa pelasi muun muassa tuolloin 18-vuotias Pavel Bure. Neuvostoliitto vei pelin maalein 9–2. Mainittakoon, että avauserässä Karhu-Kissat kirjasi peräti 16 laukausta Neuvostoliiton maalia kohti. (erä Neuvostoliitolle 6–0!).

Vuonna 1967 Karhu-Kissat sai varsin erikoisen työtarjouksen, kun Kurt Russelin ohjaama ”Miljoonan dollarin aivot” (Billion Dollar Brain, USA, 1967,USA) kuvattiin muun muassa Helsingin jäähallissa. Elokuvaan lavastettiin Helsingin Jäähalliin Karhu-Kissojen ja RU-38:n välinen kohtaus, jossa elokuvan päätähdet Michael Caine ja Francoise Dorleac tapailivat toisiaan Jäähallin katsomossa. Tässä kohtauksessa lavastettiin ehkä massiivisin koskaan Helsingin Jäähallissa nähty joukkotappelu.
Merkittävää oli se, että Karhu-Kissojen Jussi Laine näytti Francoise Dorleacille kädestä pitäen, että miten jääkiekkomailaa käsitellään.

Elokuva oli Dorleacille sikäli historiallinen, että tämä elokuva jäi legendaarisen filmitähden  Catherine Deneveun pikkusiskon viimeiseksi. Pian elokuvan valmistumisen jälkeen hän menehtyi autoturmassa.

Kissojen naiset kohme kautta pääsarjassa

Karhu-Kissoissa naisten ja tyttöjen jääkiekkoilu tuli ohjelmaan kesällä 1992. Kissattaret aloittivat sarjapelit I divisioonassa. Otteluita kertyi 12, joista 2 voittoa, 1 tasapeli ja 9 tappiota. Keväällä 1999 Kissattaret nousivat historiallisesti Mestaruussarjaan. Ensimmäisellä pääsarjakaudellaan Kissattaret sijoittuivat viidenniksi ja uusivat sarjasopimuksensa.

Kaudella 2000-2001 sijoitus oli seitsemäs ja sarjapaikka varmistettiin.
Seuraava kausi oli kohtalokas; Alkusarjassa joukkue sijoittui kahdeksanneksi, mutta karsintasarjan kolmas sija pudotti Kissattaret pääsarjasta. Tämän jälkeen Karhu-Kissoilla ei ole enää ollut naisjoukkuetta sarjatoiminnassa.