Karhu-Kissat
 

Kiekkokoulussa mennään taas lujaa!

Kiekkokoulun kevätkausi on käynnissä ja takana on jo kolme kokoontumiskertaa. Perinteisesti iso osa syksyn kiekkokoululaisista jatkaa keväälläkin, mutta heidän lisäkseen toimintaan Kaarelan jäälle on liittynyt mukava määrä uusia, innokkaita lapsia. Ensimmäisellä kerralla oli niin hauskaa, että seuraavaksi kerraksi pyydettiin jo kaverikin mukaan. Kiekkokouluun osallistuu kevätkaudella reilu 70 lasta.

Kiekkokoulun päätteeksi porukasta perustetaan jälleen uusi, seuran nuorin Karhu-Kissat -joukkue. “Kunhan päästään kevääseen, niin tässä on luvassa hieno joukkue”, miettii rehtori Antti Nevalainen. Nevalainen kertoo myös, että siirtymät joukkueiden välillä nuorimpien ikäluokkien kohdalla ovat hyvin joustavia, minkä vuoksi muutama tämän kauden kiekkokoululainen onkin jo siirtynyt mukaan tällä hetkellä nuorimman ikäluokan G12 -joukkueeseen.

Leikin kautta oppien

Vaikka katsomosta käsin ei erotakaan, niin kiekkokoulun toiminnassa on hiljattain siirrytty uuteen opetussuunnitelmaan. Laji ja toiminta kehittyvät, ja myös kiekkokoululaisten kohdalla halutaan toimia viimeisimpien oppien mukaisesti. Käytössä on Jääkiekkoliiton päivitetty Leijona-Kiekkokoulun materiaali, jota toki maustetaan omilla, käytännön toimissa hyviksi havaituilla jutuilla, reksi muotoilee. Kun koko toiminnan tarkoitus on oppia luistelua ja lajitaitoja ilon, leikkien ja pelien kautta, on oikeastaan uuden opetussunnitelman suurin muutos siinä, että luisteluopetus on entistä paremmin piilotettu jäällä tapahtuviin leikkeihin.