Karhu-Kissat
 

Otteluiden loppukättelyt hanskat kädessä

Jääkiekkoliitto on antanut suosituksen otteluiden loppukättelyihin.

Jääkiekkoliitto seuraa tarkasti uutisointia koronaviruksen leviämisen suhteen. Jääkiekkoliitolta tulleen suosituksen mukaan ottelun jälkeisten joukkueiden ja tuomarien kättelyjen suoritetaan joko hanskat kädessä tai muulla ihokontaktia välttävällä tavalla.

Joukkueet voivat myös keskenään sopia loppukättelyn kulusta jollain toisella tapaa. Esimerkiksi kättelyn sijaan pelin jälkeen voidaan tervehtiä mailannostolla siniviivoilla.

Jääkiekkoliiton suositus on lähetetty myös eri ikäluokkien joukkueenjohtajille tiedoksi ja eteenpäin välitettäväksi. Kuten aiemminkin, pelaajan ei pidä osallistua joukkueen tapahtumiin sairaana, vaan kehon on annettava levätä ja toipua kunnolla. Tällöin minimoidaan myös tautien tartuntariskejä, Karhu-Kissojen toimistolta muistutetaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeissa painotetaan käsi- ja yskimishygienian merkitystä erilaisten hengitystieinfektioiden välttämiseksi.