Karhu-Kissat
 

U13-U18-ikäluokkien tukien haku käynnistyy

Jääkiekkoliiton myöntämät ensi kauden U13-U18- ikäluokkien tuet tulevat haettaviksi maanantaina 8.2.2021 

Kevään hakukierros Jääkiekkoliiton maksamille, pelaajille kohdistetuille tuille käynnistyy maanantaina. Tukien hakeminen tapahtuu oman seuran kautta: seurat keräävät hakemuksiin tarvittavat tiedot perheiltä ja täyttävät hakukaavakkeet hakijoiden puolesta määräaikaan mennessä. 

Karhu-Kissoissa tukien hakemisesta on lähetetty tiedonanto niille ikäluokille, joita haku koskee. Karhu-Kissojen toimistolta myös muistutetaan, että hakevat perheet ottaisivat yhteyttä hyvissä ajoin, sillä hakemukseen tarvittavat tiedot on saatava ajoissa. Pelaajakohtaiset tiedot ovat vain yksi osa hakuprosessia ja toimistolle on jäätävä riittävästi aikaa hakemuksen valmisteluun ja jättämiseen määräajan puitteissa. 

Tuen saamisen edellytyksiä ovat perheen taloudelliset haasteet, jotka johtuvat esimerkiksi perheen työttömyydestä, sairaudesta, lasten runsaslukuisuusuudesta tai muista toimeentuloon vaikuttavista syistä. Tukea saadakseen pelaajalta edellytetään kunnianhimoa lajia kohtaan. Mikäli pelaaja lopettaa harrastamisen kesän aikana ei tukea makseta. Koulumenestys ei vaikuta suoraan tuen saamiseen, mutta tukiprosessissa halutaan kiinnittää huomiota pelaamisen ohella myös koulunkäyntiin. 


Kevään haun tärkeät päivämäärät ja numerot

Hakuaika: 8.2.-7.3.2021
Päätökset: torstai 15.4.2021 mennessä
Maksu: keskiviikko 15.9.2021 mennessä

Tukisummat on porrastettu ikäluokittain seuraavasti:

U13 & U14  - 700 €
U15 & U16  - 1000 €
U17 & U18  - 1300 €

Lisätietoja hakemisesta saa Karhu-Kissojen toimistopäälliköltä Matti Pirnekseltä, matti.pirnes@karhu-kissat.fi tai 040 723 6232.

Tuen maksamisen edellytyksenä on, että pelaaja jatkaa jääkiekon harrastamista. Pelaajalle myönnetty tuki maksetaan seuran tilille ja kohdistetaan kauden 2021-22 kausimaksuihin. Kaikkiaan tukisummia myönnetään enimmillään yhteensä 1 000 000 euroa.

Jääkiekkoliiton pelaajatukien hakuajat on jaettu kahteen osaan; keväisin tukea voivat hakea vanhempien pelaajien perheet ja syksyisin nuorempien. Tuet maksetaan rahastosta, jonka varat ovat peräisin yksityisiltä lahjoittajilta, Jääkiekkoliiton yhteistyökumppaneilta ja Suomessa järjestettyjen MM-kisojen voittovaroista.