Karhu-Kissat
 

Ajankohtaista koronaviruksesta

Uutinen on päivitetty 16.3.2020 klo 13:00

ma 16.3.2020 klo 13.00

Jääkenttäsäätiö sulkee jäähallit.

Jääkenttäsäätiöltä tulleessa tiedotteessa kerrotaan, että se sulkee omistamansa tai hallinnoimansa jäähallit Helsingissä. Jäähallit suljetaan 16.3.2020 alkaen toistaiseksi. Poikkeuksen muodostavat Salmisaaren ja Konalan jäähallit, jotka pidetään toistaiseksi toiminnassa.

Päätös perustuu lukuisien jäähalleja käyttävien seurojen aiempaan päätökseen keskeyttää toimintansa toistaiseksi tai jäljellä olevan kauden ajaksi. Sulkuaikana halleissa tehdään tehosiivous ja suoritetaan perusteellista desinfiointia. 


pe 13.3.2020 klo 18.10

Karhu-Kissojen hallituksen tiedote

        1. Jäät

  • Tähän asti 12.03.2020 käytetyt jäät veloitetaan normaalisti joukkueilta.
         2. Palkkiot 
  • 13.3.2020 jälkeisiä jäitä ei veloiteta seuralta, eikä joukkueilta. Joukkueiden tulee huolehtia normaalisti kululaskujen maksamisesta.
  • Toimihenkilöpalkkiot maksetaan normaalisti maaliskuun loppuun mennessä. Joukkueet voivat käyttää omaa harkintaa ja suhteuttaa maaliskuun kulukorvaukset toiminnan tasoon, lukuun ottamatta kirjallisia valmentajasopimuksia.

    3. Joukkueet /Toiminta
  • Kiekkokoulua ei enää tämän kevään osalta järjestetä.
  • Joukkueiden tapahtumatoiminta (yhteiset tapaamiset) keskeytetään toistaiseksi alkaen 13.03.2020. Valmennuspäällikkö ja junioripäällikkö ovat ohjeistaneet joukkueiden vastuuvalmentajat omatoimisesta harjoittelusta.
  • Joukkueiden kuukausi- ja toimintamaksut on veloitettava normaalisti, sekä huolehtia joukkueen talouden normaalista hallinnasta. Toimintamaksuissa tulee huomioida mahdollisuuksien mukaan jäiden määrän pienentyminen maaliskuulta 2020 (joukkueen taloustilanteen mukaan)

    4. Viestintä
  • Seura, seuran työntekijät, joukkueet, joukkueiden toimihenkilöt ja perheet vastaavat lähtökohtaisesti omissa rooleissaan omista velvoitteistaan normaalien käytäntöjen mukaisesti toimintakauden loppuun asti.
  • Asiaan liittyvissä kysymyksissä viestiketju perheiden kysymyksille on: vanhemmat -> joukkuejohtaja/vastuuvalmentaja -> seura
  • Avointen jäiden ajankohta tiedotetaan myöhemmin, kiinnostuneiden pelaajien / pelaajien vanhempien tulee olla yhteydessä oman ikäluokkansa vastuuvalmentajaan A – C2. Uutinen tulossa seuran www-sivuille.


Kiekkoterveisin


Karhu-Kissat hallitus





pe 13.3.2020 klo 13.47

Karhu-Kissat ry tiedottaa ajankohtaista koronaviruksesta

Toiminta lakkaa toistaiseksi 

Karhu-Kissojen hallitus on arvioinut tilannetta, ja päättänyt noudattaa Valtioneuvoston ja Jääkiekkoliiton suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Tämän seurauksena kaikki tapahtumat (harjoitukset, pelit, vanhempainillat, kauden päättäjäiset, iltapäiväjäät, kiekkokoulu…) perutaan toistaiseksi. Päätös astuu voimaan välittömästi. Päätöksellä haluamme omalta osaltamme ennaltaehkäistä tartunnalle altistumista.

Tilannetta seurataan jatkuvasti, ja ohjeistuksia päivitetään viranomaisohjeiden niin vaatiessa. Suosittelemme seuraamaan Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) ohjeita ja tiedotteita osoitteesta: https://thl.fi/fi/ 

Vetoamme yhteisön aikuisiin sen puolesta, että suhtaudumme tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella, ja käytämme harkintakykyä liittyen lasten vapaa-ajan toimintaan.

Seuran toiminnan jatkumisesta tiedotetaan erikseen.

Seuran hallitus kokoontuu vielä tänään illalla ja antaa lisätietoja kokouksen jälkeen.

Terveisin,

Karhu-Kissat Ry.n hallitus


to 12.3.2020 klo 21:35

Jääkiekkoliiton hallitus on illan kokouksessaan päättänyt, että kaikkien Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen sarjatoiminta päättyy tältä kaudelta. Päätös astuu voimaan välittömästi ja jäljellä olevat pelit perutaan kaikilla sarjatasoilla. Päätöksen vaikutuksista kauden 2019–20 sijoituksiin ja kauden 2020–21 sarjapaikkoihin Jääkiekkoliitto tiedottaa myöhemmin kevään aikana.

Karhu-Kissat informoi huomenna perjantaina 13.3.20 omia pelaajiaan sekä heidän perheitään seuran omasta toiminnasta, ohjeista ja mahdollisista muutoksista joukkueiden toiminnassa. Seuran tiedote ja ohjeet julkaistaan päivityksenä tässä samassa verkkosivuston uutisessa sekä toimitetaan pelaajille tai heidän huoltajilleen sähköpostitse.

Jääkiekkoliitto mainitsee tiedotteessaan, ettei näe estettä joukkueiden harjoittelulle niin kauan kuin esimerkiksi koulut pidetään auki. Seurat päättävät oman harkintansa mukaan harrastustoiminnan jatkamisesta tai siihen tehtävistä muutoksista viranomaisten ohjeita noudattaen ja seuraten. Toiminnassa suositellaan kiinnitettävän korostetusti huomiota ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, erityisesti hyvään käsihygieniaan pisara- ja kosketustartuntojen estämiseksi. Pelaaja tai tämän perhe voi myös käyttää omaa harkintaa joukkueen tapahtumiin osallistumisessa. Joukkueiden suositellaan myös harkitsevan pelaajilleen ohjeistusta omatoimiseen oheisharjoitteluun tulevien viikkojen ajalle.

Edellisten lisäksi Jääkiekkoliitto suosittaa harkitsemaan vakavasti ulkomaan turnausmatkojen perumista sekä kotimaan turnaustapahtumien järjestämistä.


to 12.3.2020 klo 16:45

Karhu-Kissat seuraa niin THL:n kuin Jääkiekkoliiton ohjeistuksia ja suosituksia. Mahdollisia toimenpiteitä seuraavien päivien ja viikkojen suhteen arvioidaan Jääkiekkoliiton torstai-iltaisen kokouksen päätösten perusteella. Uusista ohjeista tai muutoksista informoidaan kaikkia pelaajia ja heidän perheitään MyClubin yhteystietoja käyttämällä sähköpostitse sekä Karhu-Kissojen verkkosivustolla tätä uutista päivittämällä.

Karhu-Kissoissa joukkueiden tapahtumat pysyvät ennallaan torstaina 12.3.2020. Harjoituksiin ja muihin tapahtumiin osallistuminen tapahtuu pelaajan ja tämän perheen oman harkinnan mukaan. Tapahtumiin ei tule osallistua, mikäli pelaaja tuntee itsensä vähänkään sairaaksi. Edelleen muistutetaan hyvästä käsihygieniasta huolehtimisesta. Useilla joukkueilla ja jäähalleilla on käytössä ja saatavilla myös käsidesiä. 

Tilanne koronaviruksen suhteen on Suomessa muuttunut. Suomen hallitus on iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa suosittanut muun muassa isojen (yli 500 hlöä) tapahtuminen peruuttamista. Matkustusta ulkomaille ei myöskään suositella. 

Jääkiekkoliitto ei toistaiseksi ole ottanut kantaa mahdollisiin otteluiden ja sarjojen perumiseen. Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta ja liittohallitus kokoontuvat torstai-iltana ja linjaavat tällöin koronaviruksen aiheuttamat toimenpiteet liittyen jääkiekon sarja- ja harrastustoimintaan. Päätöksistä tiedotetaan myöhemmin torstai-iltana.

 

.

ke 11.3.2020
Monilla ikäluokilla kevätkausi huipentuu turnauksiin, joita on valmisteltu ja odoteltu jo tovin. Samanaikaisesti puhetta, ihmetystä ja ehkäpä huoltakin on aiheuttanut maailmanlaajuinen koronavirus, jonka leviämisen uutisoinnilta emme ole voineet välttyä.

Jääkiekkoliitto on viikon aikana julkaisemissaan tiedonannoissaan ottanut kantaa keväälle suunniteltuihin turnauksiin ja niihin osallistumiseen niin koti- kuin ulkomailla. Jääkiekkoliiton ohjeistuksen puolesta muutoksia turnausohjelmiin ei tällä hetkellä ole tiedossa. Huhtikuussa järjestettävien turnausten osalta todetaan, että viranomaisten ohjeita tulee noudattaa kaikilta osin ja toimia niiden mukaan. Jääkiekkoliitto seuraa aktiivisesti tilannetta kotimaassa ja tiedottaa, jos ohjeistuksiin tulee muutoksia. Mahdollisten muutosten tai peruutusten tiedotusvastuu on turnausjärjestäjillä, jotka informoivat osallistuvia joukkueita muuttuneesta tilanteesta mahdollisimman pian.

Ulkomailla järjestettävien turnausten osalta paikalliset viranomaiset antavat ohjeistukset omassa maassaan tai alueellaan tapahtuviin mahdollisiin muutoksiin tapahtumien tai matkustuksen osalta. Myös tällöin paikalliset turnausjärjestäjät informoivat turnauksiin ilmoittautuneita joukkueita. Ulkomaille matkustavien on hyvä seurata myös Suomen ulkoministeriön antamia matkustussuosituksia ja -tiedotteita, joita päivitetään aina kohdemaan olosuhteiden muuttuessa.

Hyvä käsihygienia on tärkeässä roolissa niin koronaviruksen kuin muiden virustautien leviämisen ehkäisemiseksi. Aiemmin julkaistu suositus loppukättelyiden välttämisestä on myös edelleen voimassa.