U16 -joukkueen kesätreeneissä harjoitetaan fyysistä ja henkistä kanttia
Jääkiekossa parasta on pelaaminen. Mutta Karhu-Kissojen U16 -junioreille lähes yhtä toivottuja ja odotettuja ovat oheisharjoitukset nyrkkeilyn Euroopan mestari Amin Asikaisen johdolla.

Kun
Amin Asikaiselta kysyy, minkälainen valmennettava Karhu-Kissojen U16
-joukkue on, kuvailee hän empimättä joukkueen ryhmäksi, josta
löytyy niin asennetta, taitoa ja kovuutta. “Kundit eivät jätä
tekemistä puolitiehen; edellisissäkin treeneissä vedettiin kovaa
juoksuharjoitusta, ja tuntui, että siinä jokainen ylitti itsensä”.
Aminin
kanssa treenaaminen on joukkueelle tuttua jo viime vuoden
peruskuntokaudelta. Tuolloin treenejä pidettiin myös Ruskeasuon
nyrkkeilysalilla ja lämmöt haetiin alkulenkillä. “Vuodessa on
tapahtunut paljon. Porukka on kehittynyt erityisesti
koordinaatiotaidoissaan ja kropanhallinnaltaan”, summaa Asikainen
kehityksen kaarta. Harjoittelu Aminin johdolla rakentuukin hyvin
monipuolisista elementeistä. Nyrkkeilysalilla voidaan harjoitella
puhtaasti nyrkkeilyä; lyöntejä tai tekniikkaa, lisäksi harjoitus
voi sisältää niin kuntopiiriä, kiertoharjoittelua,
juoksuharjoitteita kuin reaktio- tai koordinaatioharjoituksia. Tänä
keväänä treenit on vedetty ajan hengen mukaisesti pienryhmissä
ulkona. Harjoituksissa käytetään paljon rastiharjoittelua, jotta
saadaan pidettyä etäisyyttä sekä riittävän pienet
harjoitteluryhmät.
Monipuolista urheilua
Joukkueen valmennuksesta Henri Holmström ja Sami Ahtiainen kertovat, että tavoite on tarjota pelaajille peruskuntokaudella monipuolista harjoittelua, inspiraatiota liikkumiseen sekä näkökulmaa muihin urheilulajeihin. Jos nyrkkeily on lajeista kovimmasta päästä, toimii sille hyvänä vastapainona esimerkiksi jooga, joka myös löytyy joukkueen harjoittelurepertuaarista. Valmentajien mielestä Asikaisen monipuoliset treenit sopivat hyvin laaja-alaisesti eri lajien urheilijoille. “Pojat ovat ottaneet treenit aivan mahtavasti vastaan ja niitä odotetaan. Iso kiitos tietysti kuuluu Aminille, jonka toiminnassa ja poikien ohjauksessa näkyy huippu-urheilijan ja ammattilaisen ote.” kiittelee Ahtiainen.
Asikainen
itse näkee, että yksi hänen parhaista opeistaan joukkueelle on
treenaamisen henkinen puoli. Hän haluaa tuoda treeneissään esiin
sitä, mitä tavoitteellinen harjoittelu on ja miten itsensä kanssa
on tehtävä töitä monipuolisesti joka osa-alueella. Asikainen on
yksilövalmentaja ja näin ollen vaatii myös treeneissä pelaajia
tekemään yksilöinä omaa suoritustaan. "Tämä on varmasti
pelaajille hyvä lisä ja toisenlainen näkökulma joukkuetekemiseen
verrattuna", miettii Asikainen.
Avoimet
jäät elokuussa
Varsinaisten avoimien jäiden aikataulu ei ole vielä tiedossa, mutta jäävuorojen selkiinnyttyä ne tullaan ajoittamaan elokuun alkupuolelle. Elokuussa käynnistyvät myös harjoituspelit.
Joukkueen kokoonpano ensi kaudelle on siis osittain auki. Kiinnostuneet ehtivät vielä ilmoittautua kokeilemaan toimintaa esimerkiksi kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla (vkot 23 ja 24) pidettäville jäävuoroille. Lisätietoja löytyy joukkueen sivulta, josta löytyvät myös valmentajien yhteystiedot.