
Toimintaohjeita koronan vuoksi 15.9.2020
Suomen Jääkiekkoliitto on perjantaina 11.9.2020 ohjeistanut koronaan liittyen, että pelaajien liikkuminen ikäluokkien välillä tulee pitää niin vähäisenä kuin mahdollista. ”Mahdollisten tartuntojen leviäminen ja pelaajien altistuminen saadaan pidettyä kurissa, jos pelaajat harjoittelevat ja pelaavat vain oman ikäluokkansa kanssa, eli siinä ensisijaisessa ryhmässä, johon pelaaja kuuluu”, nuorisomaajoukkueiden GM Kimmo Oikarinen välittää maajoukkuevalmentajien terveiset seurakentälle.
Mitä enemmän liikennettä tapahtuu joukkueiden ja ikäluokkien välillä, sitä suurempi riski on myös mahdollisen koronaviruksen leviämisessä. Ja toisinpäin: jos joku ikäluokan pelaajista sattuisi altistumaan tai sairastumaan koronavirukseen, mahdolliseen karanteeniin joutuvien pelaajien ja joukkueen jäsenten määrä on huomattavasti pienempi, jos liikennettä joukkueiden välillä on rajoitettu.
Karhu-Kissat on syksyllä linjannut mm. erikoisjäiden pitämisestä vain yhdelle joukkueelle kerrallaan ja pukukoppikäytävän rauhoittamisen vain joukkueen jäsenille. Myös kasvomaskin käyttöä suositellaan vahvasti. Tätä toimintamallia tarkennetaan vielä entisestään. Tällä toimintamallilla turhat kontaktit eivät lisäänny ja mahdollisissa tauti- ja altistumistilanteessa mahdolliset karanteenit (omaehtoiset/ suositukset tai tartuntatautilääkärin määräämät) pystytään rajaamaan paremmin ja koko seuran toiminta ei keskeydy.
Seura on 15.9.2020 päättänyt, että seuraava toiminta muuttuu toistaiseksi
– pelaajaliikenne joukkueiden välillä ja seurayhteisön sisällä kielletään (esim. pelaaja harjoittelee toisessa ikäluokassa. Pelien osalta käytämme tapauskohtaista harkintaa.)
– yhteiset harjoitustapahtumat ikäluokkien välillä ja seurayhteisön sisällä kielletään
– seurayhteisön mv-jäät on peruttu
Tilannetta seurataan tarkasti ja mikäli muutoksia ohjeistukseen suuntaan tai toiseen esimerkiksi SJL:n taholta tulee, asiasta ilmoitetaan ja annetaan uusi ohjeistus.
Joukkueita pyydetään kiinnittämään edelleen tarkkaa huomiota koronan estämisen perustoimiin. Ensiarvoisen tärkeätä on, että toimintaan osallistutaan vain terveenä. Koronatestauksen kynnys tulee pitää matalana. Käsi- ja yskimishygienia on edelleen myös tärkeää. Jäähallilla on useassa pisteessä käsidesiä ja joukkueita pyydetään tarkentamaan toimintaa tältä osin. Perusohje on pestä kädet ennen ja jälkeen harjoitustapahtuman, ja aina käsidesipisteen ohi mentäessä, käsidesiä käytetään.