Nuorimmat Karhu-Kissat vauhdissa ja Kissa-jahdissa
Tänä syksynä luodaan katsaus Karhu-Kissojen eri ikäluokkiin, jokaiseen yksi kerrallaan. Kun edellisessä jutussa tavattiin lastenvaiheen urheilusta vastaavaa Antti Nevalaista, niin tämäkin juttusarja alkaa lastenvaiheesta ja sieltä nuoremmasta päästä U8 -joukkueesta.

Alku vuonna muuttuneet ikäluokkien nimeämiskäytännöt aiheuttavat vielä vähän hämmennystä, mutta U8 tarkoittaa pelaajia, jotka kauden päättyvänä vuonna täyttävät 8 vuotta. Tosin joukkueen vastanimetty joukkueenjohtaja Petri Kähkönen selventää, että joukkueen pelaajista pääosa on 2013 syntyneitä, mutta mukana on myös -11, -12 ja -14 syntyneitä. Useimmiten ikäjakauma tasoittuu muutaman vuoden sisään sitä mukaa, kun pelaajat pääsevät vauhtiin tai oman ikäluokan joukkueita perustetaan.
Kähkösen mielestä uuden joukkueen matka on lähtenyt kovin mallikkaasti käyntiin. Koronaohjeita on noudatettu siinäkin mielessä, että lapset pärjäävät jo heti alusta lähtien pukukopissa valmentajien ja huoltajien avustamina. Vanhemmat on ohjattu katsomon puolelle. Jäällä taidot karttuvat kovaa vauhtia ja pääpaino on ikätasolle ominaisella tavalla leikinomaisessa innostamisessa. Joukkueenjohtaja näkeekin tässä vaihessa tärkeimpänä tavoitteena sen, että lapsiin saadaan sytytettyä elämänikäinen liikkumisen kipinä yhdessäoloa ja monipuolista liikkumista painottamalla.
Yhdessäolossa onkin onnistuttu. Joukkueen ryhmäytyminen on mennyt alkumetreillä hyvin, sillä pukukopin täyttää koppielämälle ominaiseen tapaan kova puheenpulputus. Joukkueen tekemistä tukee myös iso, Kähkösen sanoin timanttinen valmennusrinki, johon kuuluu Nevalaisen lisäksi 7 iskävalmentajaa. Osallistumalla joukkueen elämään ja pelinohjaustehtäviin vanhemmilla on myös oiva mahdollisuus tutustua toisiinsa ja kulkea osana lastensa harrastusta, Kähkönen pohtii.
Kissankäpälää varten otettu joukkuekuva oli sekin joukkueelle hieno kokemus. Samalla syntyi joukkueen jalo motto: Karhu-Kissat-kaveria ei jätetä. Kaverit kehittyvät eri tahtia, kaikki ei aina onnistu, mutta kaveria ei jätetä.
Kissamaisia juttuja on lisääkin, sillä kauden startanneessa vanhempainkokouksessa käynnistettiin Kissa-jahti. Joukkueeseen mahtuisi nykyisten 21 pelaajan lisäksi hyvinkin vielä mukaan useampikin pelaaja. Tervetuloa mukaan joukkueeseen ekaluokkalaiset jääkiekkoilusta kiinnostuneet!