Karhu-Kissat
 

Treeneihin ei tulla viheltelemään

Innokasta U9 -ikäluokkaa kannattelee aktiivinen joukko aikuisia.

Karhu-Kissojen U9 -ikäluokassa on vastuuta jaettu monelle taholle jopa niin tehokkaasti, että välillä on haasteita löytää Leijonaliigan peleihin riittävästi toimitsijoita. 23 pelaajan vanhemmista valmentajia on 6, huoltajia 4 ja joukkueenjohtajan tehtävätkin on jaettu 3 vanhemman kesken. Joukkueen toinen vastuuvalmentaja Jussi Haapasaari kertookin, että kausi on lähtenyt oikein kivasti käyntiin. Opetuksellisia asioita tapahtuu jään lisäksi paljon pukukopissakin ja matkassa on niin innokkaita poikia, että tänä syksynä on ohjauksessa menty jo paljon rauhoittelun puolelle. Kun joukkue on kasassa toista kauttaan, kerrataan usein ryhmätoiminnan perusteita ja sitä, miten joukkueessa toimitaan.

Lajitaitojen näkökulmasta pääpaino on luistelussa. Innokkaat vipeltäjät voidaan laskea myös joukkueen vahvuudeksi, sillä liikettä löytyy myös jääharjoitusten puolelta. “Lapsetkaan eivät ole tulleet harjoituksiin viheltelmään, joten pyritään pysymään liikkeessä koko ajan. Jäällä on hyvä, tekemisen meininki”, kuvailee Jussi joukkueen toimintaa. Tehokkaassa harjoittelussa auttaa myös se, että joukkueella on reilusti aktiivisia valmentajia, ja aina mennään posin kautta. 

Haapasaaren oma kiekkotausta on mielenkiintoinen ja kansainvälistä kokemusta on kertynyt useammastakin maasta. Ranskassa vietetyn kuuden kauden ajan kuului ensimmäisinä vuosina diiliin myös seuran nuorimpien ikäluokkien valmennus. “Valmennettavista kolme on noussut Ranskan pääsarjaan, joten jotain tuli kai tehtyä oikeinkin. Paljon luisteltiin sielläkin”, kuittaa Haapasaari.

Kahden vastuuvalmentajan mallia Jussi pitää toimivana, etenkin kun yhteistyö on ensiluokkaista. Vastuuvalmentajat soittelevat keskenään käytännössä päivittäin ja treeneihin valmistautuessa vetovastuu sovitaan aina etukäteen, jolloin käydään myös läpi treeneissä vedettävät harjoitukset ja harjoitusrastien vetäjät.

Joukkueeseen mahtuisi myös uusia, 2012 syntyneitä pelaajia, joten vastuuvalmentajat Haapasaari ja Teemu Jaakola antavat mielellään lisätietoja. Tuntumaa U9 -joukkueen tapahtumiin saa myös Instagramista, josta joukkueen tili löytyy tunnuksella @karhukissat_u9