Karhu-Kissat
 

Kiekkokoulun ennätysten kevät

Karhu-Kissojen kevään 2021 kiekkokoulu polkaistiin käyntiin sunnuntaina Kaarelassa.


Arvatkaapa vaan, kuinka paljon jännitti kiekkokoulun alku. Osa lapsista jatkoi syksyltä, mutta heilläkin oli jo aika pitkä edellisistä harjoituksista. Lisäksi mukana oli koko joukko uusia, 4 – 9 -vuotiaita lapsia, joille luistimetkin saattoivat olla vielä kovin uusi tuttavuus. Puhumattakaan jäähallista, kiekkokoulun ohjaajista ja rehtori-Antista.


Luultavasti jännitti myös vanhempia. Olihan tilanne kovin erilainen tämän hetkisten koronaohjeistuksien johdosta. Lapset tavattiin Kaarelan jäähallin edessä, heidät oli jaettu kahdeksaan kymmenen koululaisen ryhmään, ja siitä sitten lähdettiin kohti jäätä. Vanhemmat jäivät ulos odottelemaan kuka mihinkin, sillä tämän hetkiset säännöt edellyttävät, että halliin ei vanhemmilla ole pääsyä. “On ollut varmasti jännittävä hetki monelle kiekkokoululaiselle kuin heidän vanhemmilleen. Tästä ei voi sanoa kuin suuret kiitokset vanhemmille luottamuksesta, ymmärryksestä sekä avusta järjestelyjen toteutumisessa”, kiekkokoulun rehtori Antti Nevalainen hehkuttaa.


Nevalainen ei malta olla kertomatta, että kiekkokoulu on ollut tällaisena poikkeuksellisena aikakautena todellinen menestys, sillä osallistujamäärä on jopa noussut aikaisemmista vuosista. Kiekkokoulu on niittänyt stadissa mainetta jo vuosien ajan laadukkaalla toteutuksellaan ja sillä, että Karhu-Kissoissa on panostettu sekä ohjaukseen että ohjaajien määrään . “Karhu-Kissojen kiekkokoulussa toimitaan isolla sydämellä. Lapset ja perheet ovat olleet tyytyväisiä ja saamme vuosittain uusia kiekkokoululaisia, joiden lähipiiristä on suositeltu juuri meidän järjestämäämme kiekkokoulua,” Nevalainen kertoo. Tämän kertaisen kiekkokoulun suosion osasyynä voi myös olla se, että korona-ajan rajoitukset ovat osin toimineet liikunnan kannalta myös suotuisasti. Kuluva talvi on ollut ihanteellinen talvilajeille; avoinna olevat hiihto- ja luistelumahdollisuudet saavat perheitä liikkeille.


Tämän jutun kuvituksena toimii kiekkokoulun saama palaute, jota tällä kertaa tuli jo toiminnan käynnistyessä.