Karhu-Kissat
 

Antti-Jussi Niemi mukana Karhu-Kissojen hallituksessa

Entinen puolustaja, NHL- ja KHL-konkari liittyi Karhu-Kissojen hallitukseen kesäkuussa.

”Viime kevään aikana Jari Kostiaisen ja Hannu Junkkaalan kanssa käymieni keskustelujen jälkeen tarjoutui mahdollisuus liittyä tiiviimmin mukaan Karhu-Kissojen perinteikkään seuran toimintaan. Pohdittuani aikani asiaa ja ajankäyttöäni lähdin mukaan, sillä intohimoni on urheilun, erityisesti jääkiekon kehittäminen”, valottaa valintaansa Karhu-Kissojen hallituksen tuorein tulokas Antti-Jussi Niemi. AJ näkee seuran hallituksessa itselleen luontevaksi urheilupuolen ja sen kehittäjän roolin ja uskoo, että uudet ajatukset ulkopuolelta tekevät kelle tahansa hyvää. ”Kaiken pitää perustua jatkuvaan kehittymiseen, niin yksilö- kuin seuratasolla”, AJ summaa.


Tyhjin taskuin AJ ei hallituspestiin lähde. Tarkastelunäkökulmaa Karhu-Kissoihin on ollut lajin kautta välillä kauempaa, välillä lähempää, sillä AJ on aiemmin ollut myös poikansa joukkueen valmennusringissä mukana. ”Karhu-Kissat on perinteikäs ja legendaarinen seura, joka oli tietysti minulla jo ennestään tiedossa. Omakohtaista kokemusta on myös sitä kautta, että perheenjäseniä on pelannut seurassa, vanhin poika pelaa edelleen”, AJ kuvailee.

Karhu-Kissojen seuran polkua hän lähtee viitoittamaan kohti vielä laadukkaampaa arkea sekä vastustamatonta brändiä. Valmennuksen ja toiminnan lisäksi myös bränditekeminen pitää olla sitä luokkaa, että seura on ykkösvaihtoehto niille, jotka haluavat kehittyä ihmisinä ja pelaajina. Nykyistä seuran tekemistä hän kuvaa hyvän ja urheilullisen ilmapiirin sekä jämäkän ja jämptin tekemisen kautta. ”Arjen tekemisen täytyy olla hyvällä tasolla; pyrkiä olemaan laadukkaampi kuin muut pelaajapolun alusta lähtien ja niin, että yhteisöön on kiva tulla. Meidän tehtävänämme on saada lasten ja nuorten intohimo lajia kohtaan syttymään”


Vuosien kokemus niin pelaajana kuin maailmalta


Näkemystä seuran kehitystyöhön tuo tietysti myös se, että AJ:n oma pelaajaura on vähintäänkin yhtä legendaarinen kuin Karhu-Kissat seurana. Nopeasti luvuiksi listattuna Antti-Jussin meriitit ammattilaisuralta ovat:

19 vuotta ammattilaisena
2 Suomen mestaruutta
1 Ruotsin mestaruus
5 MM-mitalia
1 olympiahopea

Näiden numeroiden taustalle mahtuu valtavasti hienoja kokemuksia, perehtymistä eri kulttuureihin ja maihin, lukuisia tuttavuuksia, ystävyyssuhteita ja tuntumaa erilaisiin valmennus- ja johtamistyyleihin. Vaikka voitetut pelit tai menestyminen tuntuvat urheilijalle luonnollisesti mukavalta, on ammattilaisellekin parasta jääkiekossa lajin kautta syntyneet ystävyyssuhteet. ”Parhaat kaverit ovat omilta nappula-ajoilta”, AJ toteaa. 

Lisää perspektiiviä jääkiekkoon on tuonut myös heti peliuran jälkeen alkanut asiantuntijatyö Viaplayn jääkiekkolähetyksissä. ”Näissä lähetyksissä on joutunut analysoimaan ja pureutumaan jääkiekkoon vähän syvemmin yksilön ja joukkueen kannalta ja se on tuonut uutta kulmaa myös omiin ajatuksiini”, AJ mainitsee. Myös nykyinen ansiotyö Eezy Unitedissa on kytköksissä urheiluun, sillä työkseen AJ auttaa niin nykyisiä kuin uransa päättäneitä urheilijoita työllistymään tarjoamalla muun muassa työelämävalmennusta ja sparrausta työnhakuun.


Ogelista tuttu


Osalle Karhu-Kissojen junnuista AJ on tietysti tuttu idoli, mutta myös ulkojäiden kingi Ogelista, jossa AJ:n voi talvisin tavata. Palaute ulkojäiltä on ollut ensiluokkaista, sillä kuuleman mukaan AJ:lta lähtee parhaimmat syötöt. ”Ja syöttö tulee vielä just suoraan lapaan.”, ulkojäillä puhutaan.



Karhu-Kissojen seuran vuosikokous järjestettiin kesäkuussa, jolloin myös Niemi valittiin hallitukseen. Seuran hallituksen muut jäsenet ovat puheenjohtaja Jari Kostiainen, taloudenhoitaja Outi Sandelin, Timo Aarvala, Simo Nieminen, Pulmu Puonti sekä Marko Yrttimaa.