Jari Oksman ja Kari Tarvainen seuran hallitukseen

Karhu-Kissojen seuran ylimääräisessä vuosikokouksessa käsiteltiin seuran yhdistyssääntöjen päivittämistä ja valittiin hallitukseen kaksi uutta jäsentä.
Karhu-Kissoja on kuvattu
vanhaksi ja perinteikkääksi yhteisöksi, jonne vanhat seuran pelaajat ja
toimijat löytävät aina takaisin. Tämä toteutui myös seuran ylimääräisessä
vuosikokouksessa, jossa Karhu-Kissojen hallitukseen valittiin Jari Oksman ja
Kari Tarvainen.
Jari Oksman on jo aiemmin syksyllä aloittanut seuran taloudenhoitajana. Nykyisten yhdistyssääntöjen mukaisesti yksi seuran hallituksen jäsenistä on seuran taloudenhoitaja, joten Jarin valinta hallitusjäseneksi oli myös sääntöjen mukainen siirto. Oksman on aiemmin toiminut yhdeksän vuoden ajan Karhu-Kissoissa oman poikansa joukkueen toimihenkilötehtävissä, joten seura- ja joukkuetoiminta on Jarille entuudestaan tuttua.
Toiseksi uudeksi hallitusjäseneksi valittu Kari Tarvainen tekee niin ikään comebackin Karhu-Kissoihin. Karille löytyi monta vanhaa tuttua jo kokouksessa, sillä hän on toiminut joitain vuosia sitten A-junioreiden joukkueenjohtajana. Karin molemmat pojat ovat myös pelanneet Karhu-Kissoissa. Hallituksessa Karille on kaavailtu eräänlaista mahdollistajan roolia. Hän alkaa tarkastella niin seurasopimuksia, seurasponsorointeja kuin muita yhteistyömahdollisuuksia.
Henkilövalintojen lisäksi kokouksessa hyväksyttiin hallituksen ehdotus seurasääntöjen uudistamisesta. Seurasääntöjen päivitys tulee hyväksyä kahdessa peräkkäisessä vuosikokouksessa, joten toinen käsittelykerta koittaa kesäkuun varsinaisessa vuosikokouksessa.